Wikipedia paljastaa termin taakse kätkeytyvän yrityskaupan osapuolen toimia, joilla kartoitetaan yrityskaupan riskejä ja vastuita.

Omassa työssäni olen törmännyt kohteisiin, joissa Due diligence -arviointi on tehty huolimattomasti tai ei ollenkaan.

Kun tulen uuteen paikkaan, ja teen määrätyn työn, sen on aiemmin tehnyt joku muu. Useimmiten tuo joku muu on joku perheen jäsen. Ja useimmiten se on eräänlainen virkatehtävä, kunniavirka. Tee sinä kun olet siinä niin hyvä. Vuosien kuluttua käy niin, että työ vaatii tekijältään ominaisuuksia, joita ei yhtäkkiä enää ole. Viime vuonna oli, mutta nyt en enää jaksa. Joku perheenjäsenistä keksii, että voihan sen joku muukin tehdä. Ja tässä kohtaa on tehtävä riskikartoitus. Suomalaiset kun tuppaavat määrittämään itsensä työn avulla, on tehtävä määritys siitä, missä määrin tämä vaikuttaa henkilön itsensä määritykseen itsestään.

En osaa arvioida useinkaan, onko jostakin työstä luopuva ihminen aidosti tyytyväinen päästessään eroon kunniavirastaan, vai haluaisiko hän sinnitellä siinä vielä. Olen törmännyt aviopariin, jossa riskikartoitus oli jätetty puolitiehen ja ilmassa oli eräänlaista ukonilman tuntua.  Tilannetta pahentaa se, että olen saattanut tehdä työn nopeammin kuin entinen viranhaltija. Huomautan tässä, että minun lähes poikkeuksetta on oltava nopeampi tai muutoin tehokkaampi, muussa tapauksessa en oikein puolusta paikkaani.

Toisinaan tilanne on selvä. Asiakkaani nostaa molemmat kädet pystyyn ja huutaa: Hieno homma! Isot koneet, valmista tulee! Se ei jätä epäselvää. Arvatenkin taustalla kytee vaihtelevan asteinen kaiho vuosiin, jolloin itse tehtiin ja mentiin sarastuksesta auringonlaskuun. Sille en oikein voi mitään, mutta tarinoita on mukava kuunnella, kun isot koneet on ajettu takaisin auton kyytiin. 

Aika näyttää, miten minun käy. Vaikka pidänkin lukuhommista, olen aina ollut enemmän tekijämiehiä. Mutta pikkuhiljaa minunkin on luovuttava, ja toivottavasti osaan tehdä sen riittävällä arvokkuudella, ja ajoissa. Muistan lukeneeni lehdestä 90-vuotiaasta miehestä, joka ei poikansa tietojen mukaan sahannut raivaussahalla "enää kuin neljä tankillista päivässä." Sanoisin että siinä on neljä liikaa. Tarkemmin ottaen sanon, että mikäli minulla ei 90-vuotiaana ole muuta tekemistä kuin rimpuilla raivaussahan kanssa pitkin vitelikköä, olen tehnyt melko karkeita virheitä vuosia aiemmin. Tapaamani viisaat vanhat ihmiset ovat opettaneet, että vaikkakin työ helposti määrittää sen, keitä me olemme, sille ei saa antaa valtaa. Elämässä on hyvin paljon muutakin.

Alan harjoitella nurmikolla käsien heittämistä ilmaan ja 'Hieno homma!' -huutoja.

 

Go to top